Makuuhuoneotoksia kuvaongelman kera

17. lokakuuta 2013


Huhhei, uusi yritys. Te ketkä ehditte näkemään avunpyyntö-postaukseni mm. Bloglovinissa, mutta linkki ei kirjoitusta löytänytkään, niin pahoittelut. Poistin postauksen itse, koska luulin keksineeni ratkaisun ongelmaani. Yritin siis tehdä postausta makuuhuoneestamme, tällä kertaa laajemmilla kuvakulmilla. No eipä onnistunutkaan. Syystä tai toisesta suurin osa kuvista näyttää Bloggerin puolella ao. punaisilta.. En ymmärrä. Koneella näkyvät ihan normaalisti kuten myös iPhotossa & Picasassa. Ja tämä koskee nyt myös jo aiemmin täällä julkaistuja kuviakin, eli ei voi johtua näistä nimenomaisista kuvista.

Kuvaongelmaa on ollut liikenteessä muillakin, mutta oletteko löytäneet ratkaisua?? Onko teillä ilmennyt se näin samalla tavalla?

For some reason Blogger messes up most of my photos like this when I want to import and publish them?!
Tarkoitus oli tosiaan esitellä kerrankin koko makkari muutoksineen eikä valittaa ongelmista, mutta koska en saa ennen-jälkeen kuvaakaan näkymään normaalisti, taidan vain jatkaa ratkaisun etsimistä ja palata tähän kun homma pelittää. Siispä etsimään Googlesta ja Blogger-tuesta apuja. Help!

//
My intention was to present the updated style of bedroom. However, most of the photos do not view in Blogger as normal..  The program messes up them and turn up them to red. So the wide-angles from our bedroom are not seen until I have solved the problem. Is there others occurred the same?? Photos appear normally in my computer and all image-editing programs, but as soon as I upload them to Blogger, they'll turn red. And this is to say, most of the images, the section appears normal. I can not find anything unusual such as file size. Argh.. So I'll be back soon as I have solve this..

8 kommenttia:

  1. Tallennatko kuvat png-muotoon vai jpg-muotoon? Png:ksi muuttaminen on auttanut ainakin epätarkkuuksissa joita nyt on ollut bloggeriin kuvien lataamisessa! Mutta hei, makkari näyttää upealta!

    VastaaPoista
  2. Kaunis makkari! Tuo betonivaasi varsinkin marmoritaso sen alapuolella miellyttävät silmää!

    VastaaPoista
  3. Todella kaunista! ja mulla auttoi kun tallensin kuvat png-muotoon..

    VastaaPoista
  4. Oletko kokeillut poistaa Google plussasta sen uuden automaattisen 'kuvien parannustoiminnon' käytöstä. Löytyy sieltä asetuksista. Minulla se auttoi. :)

    VastaaPoista
  5. Jos haluat niin käy kurkistamassa blogiini. Tein juuri aiheesta postauksen kun meni hermot noiden kuvien kanssa, jos saisit avun ongelmaan. :)

    http://www.fotobloggeri.com/

    VastaaPoista
  6. Jaa, mä en ole huomannut mitään ongelmia kuvien suhteen - pienennän ne valmiiksi kuvankäsittelylä oikeaan kokoon, joka mun blogissa leveys 640px.

    VastaaPoista
  7. Kuten neinda jo kommentoikin, kannattaa kuvat tallentaa png-muotoon jpg:n sijasta. Se auttaa jo huomattavasti, jostain syystä blogger suhruttaa jpg-muotoiset kuvat nykyään. Mitä kuvankäsittelyohjelmaa käytät. Suosittelen photoshop elementsiä. Kuvat kannattaa pienentää valmiiksi oikeaan kokoon, itse käytän aina leveytenä 700 pikseliä (aiemmin 640 pikseliä). Sitten valitse bloggerissa kuvan alkuperäinen koko. Jos tallennat jpg:nä, kannattaa kuvat hostata esim. flickriin ja laittaa ne linkkinä blogiin, eli ei bloggerin kautta.

    Toivottavasti auttoi :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos tuhannesti avustanne!!!! Ongelma oli tuo Google+:n automaattinen kuvien pikaparannus. En tiennyt sen olevan päällä.. Png-muotoakin sitä ennen olin jo kokeillut ja kuvat pienennän aina ennen Bloggeriin lataamista. Huh mitä salapoliisityötä, mutta onneksi ongelma löytyi. :)

    Maiju

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by Mlekoshi playground