Asuntomessujen sisustusideat

4. elokuuta 2013

No niin, tässä nyt tiivis kooste Asuntomessuilta sekä lopussa listaa poimimistani ideoista. Instagramiin aika tiuhaan tahtiin päivittelin perjantaina messupäivän kuvia, mutta kaikkia en tietenkään ehtinyt siellä julkaista ja paljon jäi myös kuvaamatta. Kiitos, ketkä olitte Instan puolella mukana. Ja toivottavasti en häirinnyt liikaa feedejänne. :)

Tällä kertaa olin tosiaan vain puhelimen varassa, koska pikkumessukaverini hieman vaikeutti parempienkaan kuvien ottamista, eli pahoittelen otosten laatua. Ja suosittelen itse käymään paikan päällä jos vielä ei ole käynyt. Itse tein etukäteen Dekon messuoppaan avulla rankkauksen kohteista joissa haluan käydä eli ihan kaikkia taloja en nähnyt.

Yleisesti messuilta silmiin pistivät..
Tänä vuonna silmiin ei pistänyt mitään uutta ja mullistavaa, mutta silti messuilta ainakin minä sain paljonkin inspiraatiota. Ammensin ideoita omaan kotiin jo olemassa olevien huonekalujen ja sisustustavaroiden sommitteluun sekä tuunaukseen. Tällainen inspiraatio onkin sitä parasta! Ennen omien suosikki-ideoideni toteutuslistaa tässä lyhyt katsaus yleisesti messutarjontaan minun silmillä:

Yllättävin talo
- Upea Maja oli tietenkin se messujen erikoisin, mutta  positiivisimman yllättäjän paikan voittaa arkkitehtuurisellisesti tänä vuonna Honka Lumi. Päällepäin ei uskoisi, että kyseessä on hirsitalo. Puun, kiven, kuparin ja lasin liitto on synnyttänyt linjakkaan, vähäeleisen ja modernin kokonaisuuden. Kaunis talo päällepäin. Sisäpuolen raakapuiset seinät eivät kuitenkaan ole ihan sitä ominta.

Nousussa
- Eteinen. Sisääntuloon ja eteisen toimivuuteen kiinnitetään yhä enemmän huomiota. Näin ainakin minusta tuntui, vai tuntuiko vain siksi, että on itsellekin ajankohtainen asia? :)
- Silmiin pistivät myös suuret kuraeteiset. Enää ei tyydytä pelkkään naulakkoon, vaan kunnon vaatehuonehan se täytyy eteisen yhteydessä olla, vesipisteen kera. Kätevää ja toimivaa. 

Talvipalatsi, kohde 8 oli positiivinen yllätys. DIY-projekteista innostuville ideoita betonitasojen toteutukseen.

Pinnat ja materiaalit
- Tämän vuoden ykkösmateriaali näytti olevan betoni. Betonilattioita, käsittelemättömiä betoniseiniä, betonijäljiteltyjä keittiö- ja kylpyhuoneen laminaattitasojakin näkyi parissa kohteessa. Lisäksi kohteessa 8, Talvipalatsi kaikki pöydät olivat betonipintaisia. Betoni näkyi myös sisustustavaroissa; suosituimpana näistä Iittalan Leimu-valaisin (ruskeaa lasia ja betonia) jota löytyi muutamastakin kohteesta.
- Itsellä pisti silmään myös lattiamateriaalien monipuolisuus ja muutamasta kohteesta bongasin itselle täysin uusia materiaalejakin. Honka Lumi-talosta bongasin erikoisimman lattian. Yläkerran makuuhuoneen lattia näytti omiin silmiini liimapuusta tehdyltä, vaikka tuskin sitä kyllä olikaan.. Näytti hauskalta kuitenkin ja siinäpä vasta olisikin idea toteutettavaksi.
- Monesta kohteesta löytyi myös linoleum- ja polyuretaanipinnoite-lattioita. Nyt en valitettavasti ottanut kuvia näistä. Linoleum on hauskan kumimainen, kiiltävä ja helppohoitoisen oloinen. Itse olen törmännyt tähän ainoastaan julkitiloissa, mutta nyt ensimmäistä kertaa isojen talojen kokolattiapintoinakin. Tumman harmaa ja musta näyttivät olevan suosituin väri näissä, valkoinen ei kovin kauniilta näyttänytkään (mm. kohteessa 20, Kototalo)

Värit
- Seinäpinnoilla nähtiin paljon väriä, mutta myös isoja tummia pintoja. Harmaa pitää pintansa. Lisäksi käsittelemättömät puu (kohde 31, Honka Lumi) ja betoni (kohde 25, Maja) jäivät seinäpinnoista parhaiten mieleen.
- Sisustuksien tehostevärinä jäi mieleen keltainen
- Sisustustavaroissa loistaa kupari
- Nousussa sininen

Kototalo, kohde 20. Piristävä sisustus, kauniita ratkaisuja.

Piristävin sisustus
- Kohteen 20, Kototalon sisustus. Paljon sinistä ja etenkin violetin sinistä. Olohuonetta lukuun ottamatta pidin erittäin paljon sinisen ja valkoisen yhdistelmästä. Hyvin suunnitellut tilaratkaisut, tyylikäs kalustus, upeaa taidetta seinillä, yhtenäinen, moderni, valoisa, modernisti kodikas.
- Suosikit: päämakuuhuone ja sen yhteydessä olevat kylpyhuone ja vaatehuone. Lisäksi isomman tytön huone ja kodinhoitohuone.
- Wanted-listalle tästä kodista: kylpyhuoneiden pillerimosaiikki valkoisena, Hayn Lounge chair

Maja, kohde 25 on livenäkin upein ja inspiroivin.

Upein ja innostavin
- Maja aiheutti edelleen livenäkin ihastuksen huokailuja.
- Paikan päällä huomattua: säilytysratkaisut ja valaistus; huomaa nauhamaiset (led?) valot asunnon seinillä, katoissa, kulmissa..


Saamani sisustusideat
- Eniten ideoita sain tosiaan jo olemassa olevien huonekalujen ja sisustustavaroiden tuunaukseen sekä sommitteluun. Maja kyllä nyt oli se inspiroivin ja kaikki nämä ideat ovat sieltä..
- Majan sisustuksesta bongasin samoja tavaroita kuin meilläkin, mutta joista osa on jossain kaapin pohjalla lojumassa.. Majan innoittamana aion ottaa Yki Nummen Modern Art valaisimen jälleen käyttöön, tuunata mustan tarjotinpöydän kuparimaalilla ja yhdistää sen mustan Artekin jakkaran kanssa (joka sekin löytyy punaisena ja kolhuisena vintiltä ja odottaa vain uutta maalipintaa)  
- Lisäksi aion kaivaa himmelin joulukoristevarastosta esiin sekä menetin sydämeni pärekoreille joihin en vielä ollut niin lämmennyt. Meiltä löytyy Verso Designin Iittalalle suunnittelema pieni kori, mutta nyt voisin sellaisen isonkin ottaa eteiseen. Tai ihan käytetynkin second handin jos kirpparilta sellainen löytyisi. 
- Majan innoittaman kukkaroon tuli myös jo lovi; haaveilemani Annaleena Leinon vaaterekki on nyt tilattu. Kun näin sen livenä, en enää voinut sitä vastustaa.. 
- Vanhat Lundian hyllyt lojuvat kakkoskodin varastossa; säästetään jatkossakin ja mahdollisesti joskus hyödynnetään vaatehuoneiden säilytykseen kuten Majassa.

Kaipaamaan jäin
- Marmoria! Parin kohteen kylppäritilat olivat marmoria, mutta valitettavasti eivät mielestäni nekään kovin mielenkiintoisesti toteutettuja.
- Rohkeutta ja erilaisuutta!

Että näin. En tiedä saiko tästä mitään irti jos itse ei ole käynyt messuilla, mutta ehkä tästä on apua vielä messuille meneville. Messuthan ovat käynnissä vielä ensi viikon.

Nyt jälleen ulos nauttimaan auringosta. Ihanaa sunnuntaita!

10 kommenttia:

  1. Tämä oli tosi kiva ja vähän erilainen messuraportti. Oikein inspiroiva!

    VastaaPoista
  2. Yhdyn zubin kommenttiin: tätä oli tosi kiva lukea, mukavan erilainen postaus kuin muut lukemani! Mielenkiintoinen siis tämäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, halusin tehdä nimenomaan erilaisen, oman näköiseni. :) Harmittaa kyllä, että kuvia ei ollut parempia ja enemmän.

      Poista
  3. Mukavasti koostettu raportti! Vaikka hieman (eikä ihan vähän) hämmästytti linoleum- ja polyuretaanilattioiden rinnastaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Ja jes, ei ollut tarjoitus näitä rinnastaa vaan kertoa eri vaihtoehdoista. Olisi toki voinut jättää kertomattakin kun ei ollut näistä kuviakaan. Saati asiantuntemusta ko materiaaleista! :-)

      Poista
  4. Meillä Annaleenan pyöreä teline on odottanut varmaankin 3 kk oikeaa sijoituspaikkaansa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sekin on ihana. Ai ei sopivaa paikkaa ole löytynytkään? Voi hitsi. Toivottavasti löytyy ja se nähdään pian blogissasikin :)

      Poista
  5. Heippa! Eksyin tänne blogiisi, kun aloin etsiskelemään netistä mistä löytäisi tuollaista talossa 20 käytettyä mosaiikkia! Minäkin ihastuin talon sinivalkoisuuteen, ja omasta kodista löytyy vähän samaa: http://www.lily.fi/blogit/all-things-soft-sweet/ruokailutilassa-nyt :)
    Kiva raportti kaiken kaikkiaan. Ja kaunis koti teillä, oman kodin väripaletti -postauksesta sai hyvän yleiskuvan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena! Kiva kun eksyit, tervetuloa toistekin! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by Mlekoshi playground