Uuden kodin remontti: Uusi keittö & kylppäri

16. joulukuuta 2012

Vielä yksi postaus ja viimeinen sellainen meidän rempasta.. Pohjakuva oli edellisessä postauksessa ja sen voi muistinvirkistykseksi katsastaa tästä. Keittiön paikka siis muutettin ja teimme avokeittiö-olohuoneen jonka koko on noin 35 neliötä. Koko asunnossahan meillä on 73 neliötä. Muutamat must jutut keittiöön olivat fasetti-hiontainen laatta & työlampuiksi Jielden seinävalaisimet.





Nämä olivat kuitenkin niitä yksityiskohtia joita ennen oli vielä paljon työtä edessä...
Kettiö-olohuone
Alunperin siis tilassa oli kaksi makuuhuonetta joissa molemmissa oli myös isot kiinteä komerot. Purkuhommat alkoivat niistä ja väliseinästä. Purkuhommien edetessä myös ilmeni, että asunnostamme puuttui kokonaan äänieristysseinät. Ennen kuin pintojen kimppuun päästiin, rakennettiin molempiin päätyseiniin 10 cm paksut äänieristysseinät. Nämä onneksi menivät taloyhtiön piikkiin joten meille ei syntynyt lisäkuluja. Mitenhän sitä entiset asukkaat ja naapurit ovatkin voineet asustella pelkkien pahviseinien varassa?!


Keittiön suunnittelussa meillä oli apuna Keittiömaailman suunnittelija. Olimme siis valikoituneet ottamaan keittiökalusteet sieltä koska tuolloin maaliskuussa kyseiseen ajankohtaan siellä oli hyvät alennukset. Lisäksi hyvän ystäväni mies on töissä Keittiömaailmassa ja halusimme hänen hoitavan asennustyöt. Alunperin olimme miettineet jopa tummia kaapin ovia, siis jopa mustia. En tiedä mikä hetkellinen hairahdus tämä oli ;), koska kuitenkin olen aina valkoisesta keittiöstä haaveillut. Yksi unelmani oli myös fasetti-hiontaiset laatat ja onneksi miehenikin näistä tykkäsi. Koska keittiön koko tila oli 4,5 m x 2,6 m, päätimme, ettemme laita yläkaappeja koko alueelle vaan annamme kauniille laatalle tilaa. Tykästyimme myös isoihin laatikoihin ja valitsimme kaappien sijaan pitkälle seinustalle laatikostot. Kaikki kalusteet ovat vetimettömiä ja kodinkoneet ovat integroituja. Työvalaisimiksi tilasimme Ranskasta Jielden seinävalot. Näitä jouduimme odottamaan muutaman kuukauden Keski-Euroopan kesälomien vuoksi, mutta olivat sen väärti. Jieldet istuvat kuin nenä päähän liesituulettimen molemmin puolin. Tulen postamaan joku kerta valmiista keittiöstämme kuvan, nämä nyt otettu ennen muuttoa.

Olohuoneosasta on muutama snapshot täällä aiemmissa postauksissa, mm. tässä sohvan vaihtoviikko postauksessa.. Kuvia tulee tietysti ajanmittaan lisää! :)




Kylpyhuone
Kylppärin remontointi tuli osana putkiremppaa. Muutimme kuitenkin samalla kylpyhuoneen pohjan; aiemmin vessanpönttö oli heti ovea vastapäätä, nyt meillä on siinä lavuaari ja pönttö on vanhan suihkun paikalla. Valitsimme putkiremontin kautta annetuista materiaaleista harmaan lattialaatan. Seinälaatat halusimme isommat ja ne hankimme erikseen. Kylppäristä halusimme kuitenkin hyvin neutraalin jotta jälleenmyynnin kannaltakin se olisi helppo ja muunneltavissa. Kaapistot, lavuaari ja hana hankittiin keittiömaailmasta ja suihkukaappi Laattapisteestä. Panostimme näissä laatuun. 

Valaistus suunniteltiin yhdessä Keittiömaailman suunnittelijan & sähkösuunnittelijan kanssa. Katossa on LED-valot, samanlaiset kuin meillä eteisessäkin ja peilikaappiin asennettiin perinteiset valoputket, mutta kaapin taakse sekä ala- että yläpuolelle. 

Kylppärin lattia oli hassusti reilu 10 cm muuta asunnon lattiaa korkeammalla, lisäksi katto oli madallettu & seinärakenteet oli tehty hassun kulmikkaiksi. Purkutöiden edetessä ei löytynyt syytä miksi näin oli tehty ja saimme samalla huomattavasti myös lisää tilaa kylppäriin. Lattian madalluksen ja katon korotuksen yhteydessä myös ovi uusittiin. Onneksi löysimme vanhan puuoven kaltaisen mallin Bauhausista kohtuuhintaan. Tässä yleiskuvat kylppäristä ennen & jälkeen.


Urakka loppuu, mutta vesivahinko yllättää..
Putkiremonttiurakka kesti meillä neljä kuukautta. Sitä ennen muun asunnon purkutöitä tehtiin viikon verran ja putkivetojen jälkeen keittiön rakennus & kaikkien pintojen uusiminen kesti reilu kolme viikkoa. Teimme itse kaiken suunnittelutyön, lukuun ottamatta keittiösuunnitelmaa & tietenkin sähköjen vedoissa meillä oli apuna sähkösuunnittelija. 

Kaiken kaikkiaan remontti kesti viisi kuukautta. Aikamoinen rutistus ja opettavainen kokemus. Sen verran opettavainen, että ainakaan talonrakennusprojektiin meidän perhe ei lähde. ;) Tässä oli jo riittävästi. Kommelluksitta ei säästytty, kuten ei varmaan yhdessäkään remontissa.. Työmiehiä jouduimme vaihtamaan parikin kertaa ja putkiremonttiurakan yhteydessä oli kaikenlaista säätöä. Muuttamaan kuitenkin pääsimme ajallaan eli siinä mielessä kaikki meni nappiin. 

Muutimme syyskuun alussa ja ennen perheen lisäyksen tuloa ehdimme asustelemaankin uudessa kodissa kolme viikkoa. Saatiin paikat kuntoon ennen lillekillen tuloa! Kun olimme kolmihenkisenä perheenä ehtineet asua pari viikkoa, ilmeni kodissamme vesivahinko. Tämä oli ikävä takapakki pienen lapsen kanssa, mutta onneksi siitäkin selvittiin. Opittiin vain sekin, että aina ei ammattilaisten jälkeen voi luottaa niinkin isoissa töissä kuin putkitöissä! Putkimies oli jättänyt keittiön putkiliitokset löysälle, jonka seurauksena kuukauden ajan vettä oli päässyt valumaan keittiön lattian alle ja alakerran naapuriin. Tämä tarkoitti, että uusi keittiömme ja lattia revittiin auki ja jouduimme asumaan pienen vauvan kanssa evakossa kaksi viikkoa. Onneksi ei kuitenkaan sen pidempää! Ja onneksi ammattilaiset olivat saneerausta tekemässä ja jälki alkuperäistä vastaavaa. 

Nyt olemme saaneet nauttia pari kuukautta uudesta kodista ja olemme edelleen sitä mieltä, että tässä on unelmamme jossa tulemme viihtymään ainakin seuraavat pari vuotta kunnes tarvitsemme lisätilaa pikkupojallemme. Näiden seinien sisäpuolelta nyt mahtavaa sunnuntain & kolmannen adventin jatkoa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by Mlekoshi playground