Aamurentoilut

9. toukokuuta 2013


Kivoja nämä arkipyhät. Vaikka helluntai on vasta helatorstain jälkeen joskus, niin silti tuli mieleen tämä: "Jos ei heilaa helluntaina niin jono juhannuksena".. Haahaa...

Meillä onkin Luxembourgista ihania, rakkaita vieraita vielä tämän päivän. Ovat tosin hotellissa yötä ja siksi minäkin täällä aamurentoilen uusimpien sisustuslehtien parissa ja mansikoita aamujogurtissa nauttien. Aloimme eilen haaveilemaan (taas) ulkomaille muutosta ja Luxembourgilaiset tiesivät kertoa, että heiltä puuttuu sieltä kokonaan skandinaaviseen muotoiluun ja sisustukseen keskittyvä liike. Maahan on "täys" pohjoismaisia pankkiireja kotirouvineen, joten kysyntääkin olisi. Tosiaan jos jotain pohjolan suunnalta kotiisi haluaisit (paitsi Ikeaa tietenkin..), pitää kaikki tilata netistä eivätkä kaikki verkkokaupat sinne edes toimita. Vaikka verkkoshoppailun kulta-aikaa eletäänkin, niin ei niin kätevää. Siinäpä olisikin meille ultimatum-haave toteutettavaksi. Vähän innostuin.

Tänään jatketaan Helsingin päässä kaupunkikierrosta ja iltapäivällä kun vieraat lähtevät, hypätään mekin autoon ja suunnataan landelle pitkän viikonlopun viettoon. Ihanaa!

Näistä tunnelmista, rentoa pyhätorstaita!

Maiju

Ps. olen saanut aivan ihania blogitunnustuksia, palaan vihdoin niihinkin pian. <3 Ja 100 lukijaa, wou!! Me so happy. :)

//
Morning pics. It's national puplic holiday today and we are spending lazy morning.. Nice. 

4 kommenttia:

  1. Ihanat aamutunelmat siellä päässä! Nyt kun olet haaveesi ääneen kertonut, on se jo ison askeleen lähempänä toteumista. :) Keep on dreaming!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) haaveita pitää olla! Ulkomaille muutto tuskin koskaan toteutuu; en raaskisi lillemanin ja isovanhempien vuoksi. Ainakaan vielä kun pikkumies on niin mini. Mutta haaveillen. :-))

      Poista
  2. Aika mahtavat haaveet sulla. Nyt vaan toteuttamaan. :) Et usko, miten mullakin tekisi mieli muuttaa hetkeksi ulkomaille...
    Ihan parasta aamuherkkua olet nauttinut, jogurtin, mansikoiden ja hunajan yhdistelmä on voittamaton!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo paras kombinaatio ja etenkin kesäaamuille kun saa kotimaisia mansikoita. :-) Haaveilla pitää! Luulen itseasiassa, että meillä mies haaveilee ulkomaista enemmän. Mun suurin haave on se oma liike. :-)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by Mlekoshi playground