Toimiva eteinen, helpompi arki? Ennen eteinen oli vain kodin läpikulkualuetta, jossa tärkeintä oli tietysti paikka omille ulkovaatteille, jotain laskutilaa avaimille ja muulle sälälle sekä säilytystilaa kengille. Nyt eteisenkin funktio on lapsen tulon myötä muuttunut. Se toimii myös varastona rattaille, lapsen kasvun myötä tietenkin myös hänen ulkovaatteidensa, kenkien ja ulkolelujen säilytyspaikkana ja pian meidänkin pikkumiehen ulkovaatteet myös puetaan ja riisutaan eteisessä (olen kuullut, että pukeminen ja lähteminen toddlerin kanssa saattaa olla haasteellista..? ;)). Ehkä tämä kuulostaa nyt vähän hassulta, mutta ihan selvästi eteisen merkitys ja funktio kodissa lapsen myötä kasvaa. Vai mitä te "lapselliset" olette mieltä? Oletteko te kiinnittäneet eteisratkaisuihin enemmän huomioita kuin aiemmin?
Meillä sisäänkäynti on ollut tähän saakka yksi kodin ongelmakohta. Tilaa ei kerrostalo eteisissä ole yleensä koskaan liikaa, ei myöskään meillä. Eteisemme on siis paitsi pieni, myös tylsän näköinen ja se ei palvele arjessa halutulla tavalla. Tämänhetkinen ratkaisumme ei ole riittävä takkien, asusteiden kuin kenkienkään säilytykseen. Tosin meidän eteisessä on vain ns. käyttövaatteet, koska isompi vaatekomero käytävän päässä nielee ne ei-jokapäivä-käytössä olevat takit ja kengät. Eli oikeastaan ongelma ei ole niin suuri kuin miltä kuulostaa, nyt lähinnä eteisnurkkaus näyttää jatkuvasti räjähdystilassa olevalta ja itse haluaisin sen olevan siisti ja ilmava. Jotain on nyt vihdoin tehtävä ja päässä on monen monta vaihtoehtoa..
Tulevaa syksyä ja talvea silmällä pitäen olen päättänyt uusia ns. perussäilytyskalusteet toimivimmiksi. Vaikka tilaa ei olekaan liiaksi, niin silti haluan säilyttää ILMAVUUDEN. Tämän vuoksi se helpoin ratkaisu ei nyt ole ratkaisu, eli en halua rakentaa eteiseen liukuovellista komeroa jonka taakse kaikki saisi piiloon ja säilytysongelmatkin olisivat tipotiessään.. Eihän sitä koskaan mennä helpoimman kautta. ;)
Lähtökohdat:
- Lillemanin rattaat tulee olemaan eteisessä edelleen
- Tarvitaan kunnon naulakko, riittävästi tilaa takeille jotta se ei näyttäisi jatkuvasti täyteen ahdetulta ja myös vieraiden takit mahtuisivat.
- Käyttökengille täytyy saada lisää säilytystilaa. En tykkää, että kenkiä lojuu lattialla muutamaa paria enempää. Lisäksi lilleman "rakastaa" kenkiä ja on jatkuvasti niiden kimpussa
- Asusteille riittävä ja siisti säilytyssysteemi
- Lisäksi paikka mihin laskea avaimet/laukku/päivän postit..
1. Wanilla Rose, 2. Ellos, 3. Clas Ohlson, 4. Wanilla Rose |
Aloitetaan pienimmästä, eli asusteiden säilytyksestä. Vaikka tämän hetkisessä naulakossamme on hattuhylly, haluan, että se on siisti eikä päällä ole kasoittain huiveja, pipoja, hanskoja etc. Olenko hassu? Kuten sanottua, meillä on yleensä vain käyttövaatteet esillä, mutta asusteita nyt vain on enemmän ja niitä vaihdellaan tiuhempaan tahtiin, joten säilytysratkaisunkin pitäisi olla kätevä ja kädenulottuvilla. Koostin tähän muutamia erilaisia vaihtoehtoja hattuhylly- ja lattiaratkaisuiksi. Meiltä löytyy tuo 3. Claes Ohlsonin kori, mutta tuntuu että nyt kannellinen laatikko tai isompi säkki olisi parempi. Ehdoton suosikkini olisi valkoiset tai mustat peltilaatikot, muistanette mitä aikoinaan kuolasin tässä postauksessa. Ovat Granitin laatikkoja, mutta jotka tietenkin loppuivat liikkeestä heti avajaisten jälkeen. Jäin odottamaan soittoa kun niitä tulisi lisää, mutta ei ole kuulunut, eikä liikkeessä näkynyt. Myöskään verkkosivuilta näitä ei enää löydy. Höh! Ja viimeinen vaihtoehto jota olen miettinyt on Kartellin Componibili. Siinä olisi laskutilakin samassa..
Lisää muuten säilytyspussukoita löydätte tästä postauksesta: Pyykkipussi, lelupussi, säilytyspussi..
Photos Annaleena Leino |
Naulakkomme on edellisen kodin vintiltä löydetty rautainen kulunut naulakko jossa on hyvin henkaritilaa, koukkuja ja hattuhylly. Se on kuitenkin ihana. Pidän siitä todella paljon, mutta se ei kooltaan vain toimi tähän tilaa. Uusi ehdokas ja ylivoimainen suosikkini on aina vain Annaleena Leinon suunnittelema katosta kiinni oleva rekki. Hyvin todennäköisesti tämä tai vastaava tulee olemaan uusi naulakkomme. Tässä on tilaa, ilmavuutta ja särmää.
Muita kivoja ja budjettiystävällisiä vaaterekkejä löytyy mm. Granitilta.
1. Shelf Ikea, 2. Photo Pia Ulin, styled Lotta Agaton |
Yksi idea syntyi Lotta Agatonin stailaaman kodin eteisestä, jossa kengät ja muut tavarat pysyvät enemmän tai vähemmän järjestyksessä avohyllyssä. Ikean erittäin edukas Hyllis voisi olla hauska, kun täyttäisi hyllyt erilaisilla säilytyspussukoilla ja pinotuilla laatikoilla joiden sisälle niin asusteet kuin kengätkin menisivät kivasti. Tämä ei meille kuitenkaan nyt ole se käytännöllisin ratkaisu, mutta mielestäni kiva idea. Eli yhdistäpä tämä hylly ja eri tasoihin ykköskollaasin erilaisia laatikoita ja esim. Elloksen kori. Päällimmäiseksi kiva valaisin ja vaikka iso kaktus tai pieni oliivipuu. Näetkö mielessäsi saman kuin minä? :) Hyllyhän olisi muutenkin monikäyttöinen ja kävisi myös työhuoneeseen tai vaikka keittiöön.
Photo: Elisabeth Heier, shoe cabinet from Ikea |
Kenkien säilytykseen ja tilaa säästämään tällainen syvyydeltään kapea ja seinään kiinnitettävä kenkäkaappi olisi kätevä. Mutta voi miksi kenkäkaapit ovat aina ehkä tylsimmän näköisiä kalusteita mitä maa päällään kantaa? Ainut vaihtoehto mitä voisin harkita on tämä Ikean Ställ-kenkäkaappi. Tämä on ainut ikinä omiin silmiini osunut ok-kivan näköinen ja todella edukaskin. Vai kumoaako joku nyt väitteeni ja heittää kommentiboxiin vinkkejä kivannäköisistä kenkäkaapeista? Niitä otetaan erittäin mielellään vastaan, kiitos. :)
Photo |
Tämä kuvapari kiinnitti huomioni taannoin Pinterestissä. Valitettavasti alkuperäinen lähde jäi epäselväksi (kertokaa jos joku tietää). :/ Kaksi eri tyyliä, mutta molemmissä kivoja ja käytännöllisiä juttuja. Koska itse pidän kontrasteista, niin yhdistäisin nämä. Kenkäkaapin ylle laittaisin Adnet-peilin ja kaapin viereen tulisi hieman kuluneen oloinen, puinen pieni ja matala penkki (ja em. vaaterekki sen yläpuolelle). Kenkäkaapin päälle tulisi tuo lintutaulu ja paperinen maapallo. Ja vihreää tietenkin. Upea Poulsenin valaisin toki saisi myös jäädä jos parempaa paikkaa sille ei löytyisi. ;)
Tämän kuvaparin tarkoituksena oli kuitenkin ottaa esille peili eteisessä. Meillä ei eteisessä olekaan peiliä, eikä sitä ole siellä nyt kaivattukaan. Hissin peili on hoitanut tehtävänsä sen viimeisen vilkaisun suhteen, vaikka ehkä se olisi parempi tehdä jo kotona?? :D Gubin Adnet-peili on wanted-osastollani ollut jo pitkään ja sen ottaisin milloin vain. Tosin en laittaisi sitä kyllä eteiseen, mutta olkoon se nyt se unelmieni eteisenpeili.
Photo, 9. Sofie Rolfsdotter, 10. Gubi, 11. Ellos |
Mutta summa summarum. Meidän eteiseen hyvin todennäköisesti tulee täällä esitelty naulakkoratkaisu: enemmän tilaa takeille ja ylempi piena toimii hyvin pikkumiehen vaatteille kunnes hänkin tarvitsee oman pienen seinäkoukun. Asusteiden ja kenkien säilytykseen on mielessä kaksi vaihtoehtoa, joista toinen kokoaisi kaiken yhteen säilytyslaatikkoja ja koreja apuna käyttäen (Ikean Hyllis), mutta joka kokonsa puolesta ei kuitenkaan taida olla mahdollinen. Kiinteä kenkäkaappi ei veisi liikaa huomiota eikä tilaa takaseinältä ja imisi sisään enemmänkin kenkiä kuin tarvitsisi ja yksi laatikko voisi toimia asusteidenkin säilytykseen. Tässä tapauksessa muutoin lisäsäilytystilana toimisi pari kannellista irtolaatikkoa, metalliarkkua tai sitten Componibili. Näiden sijasta myös matalapenkki on vaihtoehto vielä sekin..
Näillä suunnitelmilla kuitenkin ilmavuus ehkä säilyisi ja lastenrattaat mahtuisivat edelleen hyvin eteiseen. Sitten vain pitäisi miettiä millainen matto hankittaisiin kurakelejä kestämään. Tuulikaapissa meillä on kuminen musta kolikkomatto jonka hankin vartavasten Helsingin kumitehtaalta ja leikkasin sen muotoonsa. Se on aivan loistava ja ehkä sitä täytyy laittaa palanen taas talveksi vaunujen allekin..
Tällaisia suunnitelmia, mitäs tuumitte? Niin ja tietysti se tärkein. Miltäs se meidän eteinen näyttäkään... Tässä siivottuna, mutta totuus on kyllä yhtä kaaosmainen kuin tässä Eteisen pikaraikastus-postauksessa.
Eteinen nyt // Hallway at the moment. Photo Katri Kapanen. |
I gathered inspiration to update our small hallway. It is now impractical, and boring. I dreaming of a new coat rack. Coat rack designed by Annaleena Leino is my favorite. I have also thinking shoe storage. Shoe cabinets are just so dull in appearance, but on the other hand, jackets would hide it to the rear wall. One option in my mind was the open shelf as well, which could put together a variety of boxes and baskets for storing accessories and shoes.