Pientä hemmottelua-haaste yhteistyössä Lambin kanssa

28. lokakuuta 2013

* Yhteistyöpostaus, sisältää mainosbannerin.



Elämä koostuu pääsääntöisesti arjesta, arki pienistäkin asioista ja juuri pienillä asioilla voi tuoda kotiin ja sisustukseenkin ripauksen luksusta. Kuten varmasti moni muukin pienen lapsen äiti, niin minäkin pidän luksuksena jo pelkästään toimivaa arkea, toimivaa kotia ja rauhallista yhteistä aikaa, omaa aikaa ja mitä näitä nyt on. Ns. putkeen sujunut päivä on luksusta. :-) Mutta kukapa ei haluaisi arkeensa aidosti myös pientä hemmottelua??!

Pehmopaperimerkki Lambi on tuonut kauppoihin uuden, astetta ylellisemmän tuotteen, Lambi Deluxen. Pienten ylellisyyksien puolestapuhujana Lambi on haastanut minut ja muutaman muun bloggarin mukaan Pientä hemmottelua- haasteeseen. Nappasin tämän hetken asiaa mietittyäni, koska mielellänihän olen mukana arjen pienten ylellisyyksien puolestapuhujana!!

Tehtävänä siis on kertoa vähintään kolme yksityiskohtaa, mitkä tuovat meidän kotiin ja elämään ripauksen luksusta. Ja mikä parasta, tämän haasteen voi kuka tahansa bloggari napata ja osallistua samalla 500 euron arvoisen kylpyläloman arvontaan, ohjeet postauksen lopussa. Ei pöllömpi haaste ja ihanan sopiva heti näin maanantaille kun arki on taas pyörähtänyt käyntiin.


Tässä omat kolme kohtaani:

1. Anna kauniiden käyttöesineiden ja purnukoiden olla esillä.

Makuuhuoneen kaapin päälle olen laittanut korut kauniisiin rasioihin ja päivittäisessä käytössä olevat muutamat luottotuotteet ovat heti kädenulottuvilla. Visuaalisena ihmisenä kiinnitän huomiota myös arkisten asioiden tuotepakkauksiin. Mm. tiskiainepullo tai käsisaippua voivat olla kauniisti pakattuja ja sillä jo saa sisustukseenkin kivempaa ilmettä kuin perus markettien tuotteilla. 


2. Sisusta tuoksuilla.

Jossakin vaiheessa kohistiin tuoksuista ja niiden vahvasta tulemisesta sisustukseen tunnelmanluojiksi. Asuntokaupassahan kikka on jo vanha; ketäpä ei asuntoesittelyssä vastaleivotun pullan tuoksu puhuttelisi. Itse en koskaan ole ollut mitenkään ihmeemmin ns. tuoksuihminen. Tuoksukynttilöistäkään en ole aina pitänyt, mutta nyt olen löytänyt suosikkini, myös huonetuoksun saralta. Silloin tällöin ihan omaksi iloksi tai esim. ennen vieraiden saapumista suihkauttelen ilmoille Mad et Lenin Rouge coquelicot (punainen unikko) tuoksua. Se luo hennon kevyen tuoksun, joka jää enemmänkin alitajuntaan kuin kietoisi koko kodin voimakkaaseen otteeseensa. Plussaa tämä huonetuoksu saa myös kauniista pullosta, joka sekin on itsessään jo ylellinen. Taisin sen alunperin hankkiakin vain pullon vuoksi.. 


3. Kaunista kotia tuoreilla kukilla.

Ketäpä eivät tuoreet kukat hemmottelisi. Niinkin tavanomaista, mutta en voinut jättää listalta pois, koska minulle leikkokukat ovat päivittäistä arjen luksusta. Kukkien ei tarvitse aina myöskään olla kalliita. Näiden kuvien pikkukimppukin on hankittu muutamalla eurolla. Yksi hyvä vinkki on ostaa kukkakaupasta kestäviä vihreitä lehtiä/heiniä ja niiden kaveriksi ihan yksi tai kaksi jotakin edullista kukkaa; vihreät kestävät pitkään, mutta kukan voi sitten taas kuukahtaessaan vaihtaa. 

Tällaisia pieniä asioita nyt tuli mieleen millä meillä hemmotellaan. :) Jollekin arjen luksusta ovat kuohkeat pyyhkeet ja luksushotellin tunnelma kylppärissä tai esim. laadukkaat lakanat vuoteessa. Itse koen ylellisyyttä tällaisista pikkuasioista joilla voi hemmotella itseään päivittäin. Nautitaan arjesta!



Heitän Pientä hemmottelua-haasteen eteen päin seuraaville blogeille Inspired By Love, Image black and white, Villa H, Tasapainoa tavoitellen, Valentine's afternoon

Lisäksi kaikki muutkin bloggarit, liittykää mukaan! Kaikki haasteeseen osallistuvat voivat nimittäin samalla osallistua 500 euron kylpylälahjakortin arvontaan.

Toimi näin:
Tee blogipostaus, jossa kerrot vähintään kolme asiaa, jotka tekevät elämästäsi pikkuisen ylellisempää. Liitä postaukseesi mukaan Lambi-banneri kopioimalla kuva blogistani. Kun haaste on tehty, lähetä yhteystietosi osoitteeseen lambinblogihaaste@gmail.com ja osallistut lahjakortin arvontaan.

*Kaikki haasteeseen mukaan lähtevät osallistuvat 500 euron kylpylälomalahjakortin arvontaan. Lahjakortti on Holiday Clubille, jolla on kylpylähotelleja ympäri Suomea. Kortti oikeuttaa seuraavaan: 3 vrk kylpyläloma, aamiaiset ja kylpylän vapaa käyttö 2 aikuiselle + 2 lapselle tai 2 vrk kylpyläloma, aamiaiset, kylpylän vapaa käyttö + hemmotteluhoidot 2:lle. Palkinto arvotaan marraskuun aikana ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

//
This blogpost is a collaboration with Lambi.

16 kommenttia:

  1. Wau! Onpas kiva haaste. Ja aivan ihastuttavat arkea piristävät valinnat sulla on. Kiitos ihana, mä olen messissä. :)

    VastaaPoista
  2. Tosiaankin aivan ihana haaste! kiitos siitä Maiju. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta, Maiju! Tuli heti mieleen muutama juttu omassa arjessa, jotka huomaamattaankin taitavat olla omaa luksusta sillä ne tekevät arjesta juhlaa. Taidanpa siis lähteä toteuttamaan haasteen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sinä ihanainen, kiva kiva jos koppaat tämän. :)

      Poista
  4. En malttanut olla tarttumatta haasteeseen, kun se kerran oli avoin muillekin - aihe oli tosiaan niin lähellä sydäntä :-)

    http://huesofblack.blogspot.fi/2013/10/pienta-hemmottelua-haaste.html

    VastaaPoista
  5. Syksy todellakin tarvii arjen piristäjiä, joten kiitos haasteesta. Pienillä asioilla on kyllä suuri vaikutus kodissa.

    VastaaPoista
  6. No niin, vaikka en ylläpidäkään sisustusblogia, aihe pisti miettimään pieniä elämän iloja, mitkä ovatkin itseasiassa suuria, ihana elämä!

    Mun ERILAINEN (onko se?) listaus http://korttitalonhuipulla.blogspot.fi/2013/10/306-arjen-luksusta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana lista, ihana elämä!! Kiitos kun toteutit! <3

      Poista
  7. Jee ihana haaste! :D Laitetaan ehdottomasti toteutuslistalle. <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by Mlekoshi playground