Päiväretkellä // day trip

3. lokakuuta 2013


Vihdoin ja viimein tänään pakattiin ystäväni kanssa lapset autoon ja hurautettiin Hämeeseen, Tiirinkosken Tehtaalle. Reissu sinne onkin ollut suunnitelmissa viime keväästä saakka. No, parempi myöhään kun ei milloinkaan ja tänään olikin upea syksyinen ilma autoretkelle nauttimaan "modernista maalaisromantiikasta". Vastassa meitä olivat itse Tiirinkosken Tehtaan ihanat naiset, Nina ja Kati. Kiitos ja terveiset sinne! Oli todella ilo tavata ja kiitos tilan ja liikkeen esittelystä. :) 

 Tehtaalla oli niiiiiiin paljon kaikkea ihanaa, että ihan runsaudenpulahan siinä meinasi tulla. Yksi matto, pari valaisinta ja nahkapuffi jäivät kolkuttelemaan mieltä ja mukaani tällä kertaa kaappasin vain pientä kivaa. Yhden tyynynpäällisenkin tietysti. Vielä en ole mieheltäni kuullut kuittailuja siitä, koska niitähän meiltä löytyy entuudestaan jo riittämiin. Täällä Instagramin & Facebookin puolella se ihanuus jo vilahtikin, sopii kivasti sängyn päälle, vai mitäs tykkäätte?

Paitsi sympaattinen sisustusliike, on Tiirinkosken pihapiirissä myös suloisia lampaita ihasteltavana. Kuulimme, että yksi lammas tuottaa vuodessa keskimäärin 3 kiloa villaa!! Niistä ne kuuluisat Tiirinkosken Tehtaan taljat siis tulevat.

 Lilleman sekä ystäväni 1-vuotias viihtyivät näissä maisemissa myös hyvin. Kyllä kannatti ja kannattaa toistekin uhrata yksi puolipäiväinen retkelle näihin maisemiin, joista muutamia tunnelmakuvia halusin julkaista myös täällä. Sen verran vaikuttunut ja ihastuksissa olen paikasta. Elävä unelma. :)

Tunnelmallista iltaa!

//
Greetings from Hämeenlinna, where is this lovely small shop called Tiirinkosken Tehdas. The shop is located in middle of the countryside and you can see so cute sheep in the yard as well. I made the day trip there with my friend and our kids. So lovely place, lovely atmosphere and the owners of the shop. Our kids loved that as well. Need to go there sometimes soon again. :)

10 kommenttia:

  1. Näyttää kyllä niin ihanalta paikalta, että täytyy laittaa korvan taakse, jos joskus tulee noilla kulmilla ajeltua.

    VastaaPoista
  2. IHANA PAIKKA -Kannattaa ehdottomasti käydä paikanpäällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä, kiva, että sielläkin positiivinen kokemus. :)

      Poista
  3. Ihanan näköinen paikka ja kiva myymälä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on sellainen kaupunkilaisen elävä unelma kuten kirjoitin. :) Kannattaa piipahtaa!

      Poista
  4. Kauniita kuvia ja tuntuu kyllä olevan ihana paikka tuo Tiirinkosken tehdas : )
    Olen kans jo pitkään suunnitellut lähteväni retkelle, matkaakaan kun ei ole
    puolta tuntia enempää. Viimeistään jouluostoksille kyllä piipahdan : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, nyt ei kun retkeä suunnittelemaan. Sinä onnekas vielä niin lähellä. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Proudly designed by Mlekoshi playground